Korkeakoulujen yhdistäminen: Utopia, joka unohti opiskelijat
Tamy uutisoi tänään 15.10.2014 Tampereen yliopiston julkaisseen tiedotteen, joka antaa ymmärtää että Tampereelle suunnitellaan uutta monialaista, kansainvälisen tason korkeakoulua, joka vastaisi tutkimuksen ja opetuksen keinoin yhteiskunnan, elinkeinoelämän ja työelämän tarpeisiin. Uusi korkeakouluyhteisö muodostettaisiin yhtenäistämällä Tampereen yliopisto, TTY ja Tampereen ammattikorkeakoulu.
Suunnitelma ei sinällään ole uusi tai shokeeraava. Tampereen yliopiston rehtori Katja Holli puhui jo viime vuoden syksyllä yliopiston avajaispuheessaan kolmen korkeakoulun yhdistämisestä kompleksiksi, jossa vahvuudet tunnistamalla saataisiin aikaan ainutkertainen profiili. Myös TTY-taustaiselta Johtamiskorkeakoulun johtajalta saattaa odottaa tämänkaltaisen innovaation eteenpäin ajamista.
On vähintään kyseenalaista, ettei suunnitteluprosessiin ole otettu mukaan opiskelijaedustusta. Tamyn mukaan korkeakoulujen rehtorien ja puheenjohtajien muodostama ohjausryhmä on julkaissut tiedotteen asiasta keskenään käymättä keskustelua korkeakoulujen hallitusten, ylioppilaskuntien tai opiskelijakuntien kanssa. Yliopistolaki- ja rakenneuudistusten oppien valossa dialogi olisi viimeistään tässä vaiheessa äärimmäisen tärkeää.
Tampereen yliopiston intran tiedote esittää asian seuraavasti: ”Tampereelle luodaan uusi, monialainen ja kansainvälisen tason korkeakoulu, joka vastaa tutkimuksen ja opetuksen keinoin yhteiskunnan, elinkeinoelämän ja työelämän tarpeisiin.” Toteuttamistavoista tai kolmen korkeakoulun varsinaisesta yhdistämisestä ei vielä mainita mitään. Voihan olla, että yhteistyö koostuu aluksi vain opintokokonaisuuksien ja korkeakoulurajojen rikkomisesta. Prosessi on vasta lapsenkengissä ja muistuttaa olemukseltaan utopiaa.
Jos huomio ilman opiskelijaääntä tehdyistä linjauksista käännetään sen sijaan itse uudistukseen, on korkeakoulujen yhdistämisellä potentiaalia. Vahvasti kansainvälisellä, teknologiaa muihin opintoihin yhdistävällä korkeakouluyhteisöllä sekä kansainvälisesti tunnistettavilla tutkintorakenteilla on suora yhteys työmarkkinoihin. Suomen vahvuuksien, viennin ja koulutuksen, tulisi korreloida keskenään sen sijaan että vienti nähtäisiin ainoastaan tuoteorientoituneena vetonaulana. Korkeakouluinnovaatioita tukeva ja synnyttävä sekä vientiosaamista kehittävä korkeakouluyhteisö tarjoaisi aivan uudenlaista pontta niin kansalliselle korkeakoulujärjestelmälle kuin opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksille. Samalla luotaisiin uudenlaisia, kansainvälisiä urapolkuja, jotka mahdollistuisivat esimerkiksi lisäämällä akkreditoituja tutkinto-ohjelmia ja vahvistamalla kielitaitoa.
Toivottavasti ohjausryhmä ottaa vastedes suunnitteluprosessiin mukaan opiskelijaedustusta, jotta voimme suunnata katseen kohti uudenlaisen korkeakouluyhteisön mahdollisuuksia – ja riskejä.