Yhdistys

Yhdistys

Johto ry pähkinänkuoressa

Johtamisen ja talouden tiedekunnan opiskelijat ry, tuttavallisemmin Johto, on vuonna 2011 perustettu tiedekuntajärjestö. Johdon pääasiallinen tehtävä on ajaa tiedekuntansa kolmen tutkinto-ohjelman ja yhdentoista ainejärjestön etua. Johdon toiminnasta vastaa kuusihenkinen hallitus, johon kuuluu opiskelijoita kaikista kolmesta tutkinto-ohjelmasta. Johdon ylin päättävä elin on vähintään kaksi kertaa vuodessa kokoontuva yhdistyksen kokous. Yhdistyksen kokouksissa äänivaltaa käyttävät jäsenjärjestöjen (Boomi, Iltakoulu & Staabi) nimeämät edustavat.

Johdon toiminnan painopiste on edunvalvonnassa, mikä näkyy aktiivisena yhteydenpitona ainejärjestöihin ja tiedekuntaan. Johtojärjestää joka kuukausi kollegion, joka kerää yhteen ainejärjestötoimijat, hallinnon opiskelijaedustajat, sekä muut aktiiviset opiskelijat keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Kollegiot mahdollistavat avoimen tiedonkulun tiedekuntatasolta ainejärjestöihin.

Edunvalvonnan lisäksi yhteisöllisyydellä on tärkeä rooli Johdon toiminnassa. Johdon järjestämään tapahtumatarjontaan kuuluvat esimerkiksi kaksi kertaa vuodessa järjestettävät englanninkieliset kv-sitsit, sekä vappuviikkojen vapputapahtuma. Vuoden suurin tapahtumamme on lukuvuoden alussa järjestettävä Johtajuussymposium.

Johdon toimintaan pääset parhaiten mukaan seuraamalla viestintäämme Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä, sekä sähköpostilistan kautta. Tervetuloa myös käymään ja jutustelemaan Johdon toimistolle Pinni A:n 5. kerrokseen!