Kollegiomuistio 18.3.
Maaliskuun kollegiossa keskusteltiin perinteiden mukaisesti johtamiskorkeakoulua koskettavista ajankohtaisista asioista johtokunnan esityslistan pohjalta, jonka lisäksi suunniteltiin johtajuussymposiumin järjestelyitä. Paikalla oli ainejärjestöjen edustajien lisäksi myös yksikön johtaja Antti Lönnqvist.
1. Kopoasiat
Koulutuspoliittisista asioista kollegiota puhuttivat erityisesti kansainvälinen maisteriohjelma, yksikkörakenneuudistus ja jatkuvasti pinnalla oleva Tampere3. Rehtorin päätöksen mukaisesti kaikissa yksiköissä tulee tulevaisuudessa olla vain yksi kansainvälinen maisteriohjelma, jota on johtamiskorkeakoulussa lähdetty suunnittelemaan kolmen tieteenalan yhteisille rajapinnoille. Uusi maisteriohjelma yhdistää yksikön rahoituksella toimivat jo olemassa olevat englanninkieliset maisteriohjelmat. Alustavan ehdotuksen mukaisesti opiskelijan tulisi tässä ohjelmassa suorittaa opintoja kaikilta kolmelta tieteenalalta: kauppa-, hallinto- ja politiikkatieteistä, joista hän opintojen loppuvaiheessa valitsisi yhden ”trackin”, josta suorittaa syventävät opinnot. Johtamiskorkeakoulun johtokunta päätti kokouksessaan lähteä esittämään tämän tyyppistä maisteriohjelmaa rehtorille työnimellä ”Leadership of Change”.
Kollegiossa käydyssä keskustelussa nousi esiin muun muassa huoli ohjelman liiasta laaja-alaisuudesta: kolmea tieteenalaa yhdistelevästä maisteriohjelmasta saattaa herkästi tulla liian yleisluontoinen, vaikka opiskelijat pyrkivät erikoistumaan ja erottautumaan tutkinnoillaan. Tämän välttämiseksi tulee pyrkiä keskittymään nimenomaan tieteenalojen rajapintoihin, eikä pyrkiäkään luomaan kattavaa ymmärrystä kaikista kolmesta alasta. Tärkeäksi koettiin myös, että maisteriohjelman sisältö räätälöidään tarkasti juuri kyseistä ohjelmaa ajatellen eikä niin, että se koostuisi vain jo olemassa olevien kurssien englanninkielisistä käännöksistä. Ohjelmasta tulee luoda kansainvälisesti katsoen laadukas ja selkeä kokonaisuus, jotta se houkuttelee opiskelijoita ja antaa vastinetta lukukausimaksuja opiskelustaan maksaville EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta saapuville opiskelijoille. Esiin nousi myös kysymys kyseiseen maisteriohjelmaan vaadittavasta lähtötasosta, sillä ei ole tarkoituksenmukaista, että opiskelijat suorittavat ennen maisteriopintojen aloittamista vuoden pakollisia peruskursseja tai korvaavat tutkinnon valinnaisilla opinnoilla puuttuvia perusopintoja. Edellä mainitut haasteet on tärkeää ottaa huomioon maisteriohjelman suunnittelua jatkettaessa.
Suomenkielisiin tutkinto-ohjelmiin uusi maisteriohjelma vaikuttaa varsin vähän. Pitkällä aikavälillä katsoen yksikössä järjestettävien kurssien lukumäärä pysyy samana, tosin uusia nostoja tullaan tekemään ja niiden toimiessa luultavasti luovutaan joistakin vanhoista kursseista. Yksikön henkilökuntaan uusi maisteriohjelma vaikuttanee ohjelman koordinaattorin palkkaamisen myötä. Koordinaattori saattaa tulla joko yksikön nykyisestä henkilökunnasta tai tehtävän hoitamiseen voidaan palkata esimerkiksi uusi professori. Asian suhteen ei ole vielä tehty päätöksiä.
Kansainvälisen maisteriohjelman kehitys etenee vauhdilla: johtokunta hyväksyi alustavan esityksen kokouksessaan ennen pääsiäistä ja se tulee luovuttaa rehtorille 1.4. mennessä. Mikäli rehtori hyväksyy ehdotuksen, tulee ohjelman sisältö suunnitella valmiiksi kuluvan kevään aikana niin, että elokuussa 2016 suunnitteluryhmällä on luovutettavanaan valmis maisteriohjelma valintaperusteineen. Opiskelijoita tullaan rekrytoimaan suunnitteluryhmiin heti, kun se on mahdollista.
Toisena suurempana keskustelunaiheena oli yksikkörakenneuudistus. Uudistus ei tämän hetken suunnitelmien mukaan tule muuttamaan johtamiskorkeakoulua yksikkönä, mutta yliopiston tasolla muutokset ovat suuria. Rehtoraatin esityksen mukaan lääketieteen yksikkö ja BioMediTech yhdistetään lääke- ja biotieteiden yksiköksi, yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö (YKY) ja terveystieteiden yksikkö yhteiskuntatieteiden yksiköksi sekä informaatiotieteiden yksikkö (SIS),
kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö (LTL) ja viestinnän, median ja teatterin yksikkö (CMT) kommunikaatiotieteiden yksiköksi. Kasvatustieteiden yksikkö puolestaan säilyy ennallaan. Uudistuksen tavoitteena on luoda taloudellisesti kestävämmät ja sisällöllisesti vahvemmat yksiköt.
Kollegiossa kyseenalaistettiin uudistuksen teko kahdelta kannalta: 1) nykyisistä yksiköistä ei ole vielä ehtinyt valmistua yhtään maisteria ja 2) uudet yksiköt ehtivät toimia vain vuoden ennen yhdistymistä Tampere3:n alle, jonka jälkeen rakennetta oletettavasti muutetaan jälleen. Uudistuksen taustalla on yksiköiden keskimääräinen koko: TTY:n yksiköt ovat TaY:n yksiköitä suurempia, joten yhdistämisillä tavoitellaan tasaisempaa asemaa näiden yksiköiden kanssa. Yliopiston hallitus käsittelee yksikkörakenneuudistusta kokouksessaan 8. huhtikuuta.
Tampere3-prosessista keskusteltiin yhteistyömielessä ja päätettiin olla yhteyksissä TTY:n tuotantotalouden ja tietojohtamisen kiltoihin opiskelijoiden ajatusten vaihtamiseksi. Uudessa yliopistossa kyseisillä tieteenaloilla on merkittävästi yhteistä rajapintaa kauppatieteiden ja jonkin verran myös hallintotieteiden kanssa, joten on todennäköistä, että yhteistyö tulee tiivistymään tulevaisuudessa.
2. Johtajuussymposium
Johtajuussymposiumin suhteen kollegiossa keskusteltiin erityisesti työelämätorista ja sen järjestelyistä. Aiempina vuosina torin sijoittelu hyvään paikkaan on tuottanut vaikeuksia ja se ei syrjäisen sijaintinsa vuoksi ole saavuttanut toivottavia kävijämääriä. Ongelman ratkaisemiseksi työelämätori sijoitetaan edellisiä vuosia vilkkaampaan paikkaan. Pinni B:n aulan ollessa tiedusteltaessa liian ahdas ständien sijoittelulle, työelämätorille on nyt varattu Pinnien välinen tila B1100:n vieressä. Kullakin järjestöllä on mahdollisuus rekrytoida opiskelijoitaan kiinnostava yritys torille 15.4. mennessä, jonka jälkeen vapaat paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Järjestöt saavat rekrytoimiensa yritysten ständimaksut täysimittaisina kulujen vähennysten jälkeen. Työelämätorille rekrytoitaville yrityksille on luotu yhteinen kutsukirje, jonka suunnittelussa käytettiin johtajuussymposiumin grafiikkaa.
Työelämätorin lisäksi keskusteltiin yleisesti koko päivän ohjelmasta, iltakaronkasta ja opiskelijatelttojen aktiviteeteista. Edellisten vuosien tapaan symposiumia varten tehdään passi, johon tarroja keräämällä saa ilmaisen sisäänpääsyn iltakaronkkaan. Tarran saadakseen tulee vierailla ainejärjestöjen ja oppiaineiden teltoilla, debatissa, työelämätorilla ja muissa symposiumin pisteissä. Ainejärjestöjen teltoilla tarran saamiseksi tulee suorittaa jokin tehtävä, jonka järjestö saa itse suunnitella. Tehtävän tulee olla tarpeeksi helppo ja vaivaton, jotta ihmiset lähtevät suorittamaan sitä ja sen tulee mielellään liittyä järjestön omaan alaan. JKY:n suunnalta ollaan lähtökohtaisesti yhteydessä työelämätoria koskevissa asioissa järjestöjen työelämävastaaviin ja telttaohjelman suhteen tapahtumavastaaviin.
3. Tiedotusasiat
Johtamiskorkeakoulu on vihdoin saanut omat Facebook-sivut, jotka löytyvät nimellä ”Johtamiskorkeakoulu/School of Management” tai suoraan osoitteella www.facebook.com/johtamiskorkeakoulu. Tämä sivu korvaa aiemmin Facebookissa kummitelleen Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu -sivun, jonka ylläpitäjästä ei ole varmuutta.
Yksikön uusimmat opiskeluvideot löytyvät Youtubesta sekä suomeksi että englanniksi seuraavien linkkien takaa.
”Millaista on opiskelu johtamiskorkeakoulussa?” https://www.youtube.com/watch?v=PN2PJBjJW0w
”Studying and working at the School of Management” https://www.youtube.com/watch?v=2XbPMMOyi7A
JKY:n uudet nettisivut ovat osoitteessa http://jkyry.fi/, jonka ”Hallitus”-välilehdeltä löytyvät hallituslaisten uudet, jkyry.fi-päätteiset sähköpostit.
JKY:n kevätkokous järjestetään keskiviikkona 6.4. klo 16 tilassa Pinni A2057.
Huhtikuun kollegio järjestetään torstaina 21.4. myöhemmin ilmoitettavaan kellonaikaan myöhemmin ilmoitettavassa paikassa.