Johto ry:n hallitus 2021 esittäytyy

Yleinen

Johto ry:n hallitus 2021 esittäytyy

Olen Aleksi Niemi, viidennen vuoden kunta-ja aluejohtamisen opiskelija. Toimin tänä vuonna Johdon puheenjohtajana. Odotan innolla kollegioiden vetämistä sekä yhteisen edunvalvontatyön edistämistä. Vapaa-ajalla kerään luottamustehtäviä, kuuntelen indiemusiikkia ja käyn kuntosalilla.

Olen Heta Lindgren, viidennen vuoden hallintotieteiden opiskelija julkisen talousjohtamisen opintosuunnassa. Toimin tänä vuonna Johdossa koulutuspoliittisena vastaavana ja varapuheenjohtajana. Hallitusvuodelta 2021 odotan toimivaa edunvalvontaa Johtamisen ja talouden tiedekunnassa ja uusia kohtaamisia etäilystä huolimatta. Vapaa-ajalla sporttailen kuntosalilla, ulkoilen ja nautin hyvästä ruuasta.

Olen Lauri Seppä, toisen vuoden kansainvälisen politiikan opiskelija. Toimin tänä vuonna Johdon rahastonhoitajana ja yrityssuhdevastaavana. Odotan tältä vuodelta uusia järjestötoimia ja uusien ihmisen kanssa töiden tekemistä. Vapaa-ajalla harrastan musiikkia kitaransoiton ja laulamisen muodossa.

Olen Juulia Hietala, neljännen vuoden kansainvälisen politiikan opiskelija. Toimin tämän vuoden yhteisöllisyysvastaavana ja tältä vuodelta odotankin eniten uusiin ihmisiin tutustumista. Vapaa-ajalla nautin muun muassa pelailusta ja hyvästä oluesta.

Moi! Olen Anni Koivunen, toisen vuoden kansainvälisen politiikan opiskelija. Toimin tänä vuonna Johdossa viestintävastaavana ja sihteerinä. Tältä vuodelta odotan uusia tuttavuuksia ja viestintäosaamiseni kehittämistä uudessa järjestötehtävässä. Vapaa-ajalla minulle tärkeää on treenailu, ystävät ja musiikki.

Olen Eemeli Lahtinen, hallintotieteiden fuksi, mutta olen myös n. vuoden opiskelija. Aiempaa taustaa löytyy kielistä ja kasvatustieteistä. Toimin tän vuoden kv-vastaavana ja erityisesti tältä vuodelta odotan uusiin ihmisiin tutustumista ja yhteistä tekemistä muiden kv-mielisten tyyppien kanssa. Suurin osa ajastani kuluu opintojen ja luottamustehtävien parissa, mutta nautin myös leipomisesta, lukemisesta ja pelaamisesta.

Mea Vähä-Jaakkola

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *