KV-kollegio 18.2.
Vuoden toisen kollegion teemana oli kansainvälisyys, josta käytiin idearikasta ja kehittävää keskustelua. Kv-teeman lisäksi kollegiossa käsiteltiin perinteisesti johtokunnan esityslista, jolla ei tällä kertaa ollut opiskelijoita koskevia asiakohtia. Esityslistan tiedoksi-osiossa käsiteltäväksi oli merkitty johtamiskorkeakoulun viime vuoden tulos, josta kuulemme lisää seuraavassa kollegiossa.
Kopoasiat
Koulutuspolitiikan saralla ei ollut kollegioon mennessä Tampere3-prosessin suhteen tapahtunut suuria muutoksia tammikuun kollegion säätiömallikeskustelun jälkeen. Kollegion jälkeen opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen asetti odotetusti Tampere3-prosessille työryhmän, ohjausryhmän ja johtoryhmän. Prosessin aikatauluvision mukaan vuoden 2017 helmikuussa työryhmillä on valmis esitys prosessin kaipaamista lakimuutoksista, jonka jälkeen yliopistojen yhdistyminen tapahtuu vuonna 2018 ja TAMK sulautetaan yliopistoon tämän yhdistymisen jälkeen. Vuoden 2019 syksyllä Tampere3-yliopisto voisi vastaanottaa ensimmäiset uuteen yliopistoon saapuvat fuksit.
Johtamiskorkeakoulun harjoittama yhteistyö Tampere3-prosessin suhteen kulminoituu kolmeen teemaan: myynnin ja digitalisaation opintokokonaisuuksien suunnitteluun ja englanninkielisen tarjonnan lisäämiseen. Myynnin opintokokonaisuus tulee olemaan yliopiston, TTY:n ja TAMK:n yhteinen. Johtamiskorkeakoulun osalta tämä koskettaa erityisesti kauppatieteitä, TTY:n puolella tarttumapintaa on tuotantotaloudella ja tietojohtamisella ja TAMK:lta osaamista löytyy erityisesti käytännön myynnistä. Digitalisaatiota on tarkoitus lisätä kaikessa opetuksessa, jonka lisäksi suunnitteilla on mahdollinen digitalisaation peruskurssi. Sekä digitalisaation että myynnin suunnitteluryhmiin on rekrytoitu opiskelijaedustus.
Vuoden ensimmäisessä kollegiossa ideoidut opiskelijoiden motivointikeinot 55 opintopisteen vuosisuoritustahtiin on tuotu esiin yksikön hallinnolle. Kollegion ideana oli, että yksikkö voisi palkita 55 opintopistettä vuodessa suorittavia opiskelijoita esimerkiksi 50 euron lahjakortilla Juvenekselle. Yksikön hallinnolle yksilöiden (rahallinen) palkitseminen on kuitenkin hankalaa sen aiheuttaman työmäärän vuoksi. Kollektiivinen palkitseminen olisi yksikölle helpompaa, mutta sen tarkoituksenmukainen toteuttaminen vaatii vielä ideointia. Palkitsemisbileet ja haalarimerkit eivät innosta varsinkaan vanhempaa opiskelijaa korottamaan suoritustahtiaan 50 opintopisteestä vaadittuun 55 opintopisteeseen.
Pinni A -rakennusta aiotaan lähivuosina remontoida. Projekti aloitetaan viidennen kerroksen henkilökunnan tiloista ja edetessäänkin se keskittyy lähinnä henkilökunnan toimistotiloihin, eikä vaikuta opiskelijoiden työtiloihin kuin seminaarihuoneiden kunnostamisen myötä. Sen sijaan Juveneksen Cafe Pinni uudistetaan kesän 2016 aikana, ja uuteen pikkujuveen on mahdollisesti suunnitteilla rauhallisempia ruokailutiloja, joita voisi ravintolan aukioloaikojen ulkopuolella hyödyntää esimerkiksi ryhmätöiden tekemiseen samaan tapaan rakennuksen neljännen kerroksen työtilojen kanssa.
Kansainvälisyys johtamiskorkeakoulussa
Kollegion kansainvälisyyskeskustelussa ideoitiin kv-toimintaa, käytiin läpi ainejärjestöjen käytäntöjä ja pohdittiin yhtenäisen, JKY-vetoisen kv-toiminnan mahdollisuutta.
Pienemmillä JKY:n piirissä toimivilla ainejärjestöillä kv-toiminta on pientä, mutta vaihtarit ovat olleet mukana muutamissa tapahtumissa. Suurista järjestöistä kv-toiminta toimii parhaiten Iltakoululla, joka on jopa joutunut rajallisten tilojen vuoksi kieltämään muita kuin politiikan tutkimuksen vaihtareita osallistumasta joihinkin tapahtumiin. Boomi oli kutsunut edellisille HB-etkoille vaihtareita, joita olikin saapunut paikalle ja tapahtuma oli onnistunut. Staabi on suunnitellut kasvattavansa kv-toimintaansa tänä vuonna. Tutoroinnista vastaavat suuremmat järjestöt ovat pääosin saaneet tarpeeksi kv-tutoreita rekrytoitua, mutta kv-toiminta on painottunut tutoreiden ja vaihtareiden väliseen yhteydenpitoon eikä vaihtareita ole saatu integroitua ainejärjestöön. Keskustelimme resurssiongelmista ja tilojen rajoitetusta kapasiteetista, joka osittain estää vaihtareiden osallistumisen järjestön tapahtumiin.
Kv-tutorointia ja -toimintaa aiotaan kehittää tänä vuonna monella tapaa. Keväällä on tarkoitus pitää infotilaisuus kv-tutoriksi hakemista miettiville, ja tutoreiden valinnan jälkeen Tamyn koulutusten lisäksi järjestetään myös JKY:n oma kv-tutorkoulutus. Kv-tutoroinnista halutaan tehdä koko lukukauden jatkuva prosessi, eikä vain avaintenhakukeikka. Tähän pyritään vaikuttamaan rekrytoimalla erityisesti syksylle tarpeeksi kv-tutoreita, jotta yksi tutor ei joudu huolehtimaan kahdeksasta vaihtarista. Kollegiossa pohdittiin yhtenäisen tutorrekryn mahdollisuutta, joka tarkottaisi sitä, että kv-tutoreiden rekrytoinnista vastaisivat edelleen järjestöjen kv-vastaavat, mutta kaikki järjestöt, mukaan lukien JKY, mainostaisivat rekrykampanjaa yhtenäisellä ilmeellä. Tämä palvelisi myös ajatusta yhtenäisestä kv-toiminnasta. Tavoitteena on brändätä JKK ja JKY vaihtareille houkutteleviksi konsepteiksi ennen, kuin he putoavat vaihtari-kuplaan heti heidän saapuessaan Tampereelle.
Yhtenäinen, mahdollisesti JKY-vetoinen kv-toiminta on perusteltavissa vaihtareiden epätasaisella jakautumisella tutkinto-ohjelmien kesken. Vaihtarit eivät myöskään ystävysty toisiinsa tutkinto-ohjelman perusteella ja näin ollen heidän muodostamansa kaveriporukat ovat hyvin poikkitieteellisiä. Jos järjestön tapahtumat ovat avoimia vain kyseisen tutkinto-ohjelman opiskelijoille ja vaihtareille, eivät vaihtari-kuplassaan elävät vaihtarit osallistu tapahtumiin, joihin eivät voi ottaa kavereitaan mukaan. Keskustelussa päädyttiin siihen, että JKY:n kv-toimintakalenteria lähdetään kehittämään aktiivisempaan suuntaan. JKY:n suuremmat tapahtumat pidetään avoimina kv-opiskelijoille, niitä mainostetaan englanniksi ja niihin luodaan mahdollisuuksien mukaan englanninkielistä sisältöä. Lisäksi vaihtareita pyritään ottamaan mukaan JKY:n piirissä toimivien ainejärjestöjen omiin tapahtumiin siinä määrin, kuin se ainejärjestöjen resurssien puitteissa on mahdollista. Kollegiossa keskusteltiin myös mahdollisesta kv-opiskelijoille tarkoitetusta JKY-maksusta, joka oikeuttaisi maksun maksaneet osallistumaan tapahtumiin samalla oikeudella kuin järjestöjen jäsenet. JKY-maksun todettiin kuitenkin olevan mahdollinen vasta aikaisintaan ensi vuonna, kun on saatu kehitettyä selkeä konsepti, josta vaihtareilta voidaan pyytää ns. jäsenmaksua.
Keskustelujen pohjalta päätettiin muodostaa JKY:n kv-jaosto, jonka toimintaan otetaan kv-vastaavien lisäksi kv-tutoreita ja vaihtareita, jotta toiminnasta saadaan kehitettyä mahdollisimman hyvin kohderyhmiensä toiveita vastaavaa. Kollegio ideoi myös mahdollisuutta kerätä vaihtareilta
taustatietoja kyselylomakkeella ennen heidän saapumistaan Tampereelle, samaan tapaan kuin ainejärjestöt lähettävät kysymyksiä uusille fukseille tutorryhmien muodostamisen helpottamiseksi. Lomakkeella voitaisiin kartoittaa vaihtereiden harrastuksia ja kysellä toiveita järjestettävistä tapahtumista. JKY:n kv-vastaava Johanna Vierinkari selvittää, olisiko tällainen kysely mahdollista liittää osaksi vaihtoon tuleville lähetettävää infopakettia.
Tapahtumien ideoinnissa esiin nousivat esimerkiksi vaellus kansallispuistossa ja pesispelin järjestäminen. Tapahtumien koordinointi kannattaa hoitaa ESN Tampereen kanssa, jotta tapahtumat eivät syö osallistujia toisiltaan. Vuonna 2016 tullaan järjestämään vähintään kahdet englanninkieliset JKY-sitsit, joista ensimmäiset ovat 31.3. Tarkoituksena on saada paikalle sekä vaihtareita että suomenkielisiä opiskelijoita. Lisäksi 18.4. järjestettävästä Puistofutiksesta tehdään myös vaihtareille suunnattu tapahtuma, johon toivotaan paljon kansainvälisiä joukkueita. Samoin Johtajuussymposiumin (7.9.) kansainvälisyyttä kehitetään. Kv-tapahtumien markkinoinnissa tulee huomioida sosiaalisen median lisäksi puskaradion suuri rooli. Mainostusta tulee tehdä myös TOAS:n vaihtarikeskittymissä, Lapinkaaressa ja Cityssä, jotta tietoisuutta saadaan levitettyä mahdollisimman tehokkaasti.